Nimi: Serenha Käärmeensilmä
Kutsumanimi: Serenha, Seren
Laji/Rotu: koira, sekarotuinen
Ikä: 4
Sukupuoli: naaras
Lauma: Djala
Asema: alfa sisarensa kanssa

Serenha on mukavasti keskikoista suurempi, lähes kissamaisen hoikka, joskin hyvin lihaksikas koiraeläin. Sen turkki on pitkää ja ilmavaa kuten sisarellaan Yelenhalla, mutta hieman karkeampaa. Väritys on pääasiassa tummaa, joka ei mustaksi kuitenkaan yllä. Vatsanalus ja rinta ovat punertavaa ruskeaa, kuten jokainen jalkakin. Käpälät ovat kermanvaaleat, häntä on osin punaruskea. Ruskeaa löytyy myös leuasta. Silmät ovat alkujaan eriväriset. Vasen on puhki, oikea keltainen ja viirupupillinen. Ei liene epäselvää, mistä Seren on nimen Käärmeensilmä tempaissut.

Nartun harja on kermanvaalea, pitkä ja ilmava. (10) Harjaa on letitetty muutamasta kohtaa, ja letit päättyvät vihreisiin helmiin. Helmiä on sidottu muutama myös koiran molempiin etujalkojen ja vatsan pitempään turkkiin. Toiseen etu- ja takajalkaan, häntään sekä kaulaan on sidottu oranssi nauha vihrein helmin, vasemmassa takajalassa on ruskeaa nahkanauhaa höyhenin koristeltuna. Selässä on nahkainen selkäpanssari, joka koostuu kuudesta levystä sekä vatsahihnoista solkineen (jotka eivät kylläkään näy normaalisti). Hiuksensa Seren pitää poissa kasvoiltaan mustalla nahkapannalla, jossa on otsan kohdalla nahkainen kolmiohommeli vihreällä läntillä jee. Oikeassa etukäpälässä on Serenin rakastama ja huolella hoitama taisteluhansikas, joka on tehty mustasta nahasta ja ruostumattomasta, mustasta metallista. Pitkillä kynsillä varustettu sotahanska sitten onkin pelottava ase, ja narttu tosiaan osaa käyttää sitä. Ser ei ota sitä koskaan pois, kun ei taitaisi edes siinä onnistua.
Kasvojen oikealla puolella koiran alahuulessa on kultainen rengas. Arpia löytyy ihan kivasti. Kaksi kulkee ristiin nartun rinnan poikki, yksi kulkee osittain vasemman puolen punaisen silmän yli. Loput arvet ovat tahallaan aiheutettuja lukuunottamatta hukkuneet turkin sekaan. Kiemuraiset punaiset eivät siis ole kuvioita, vaan polttomerkkien arpia, jotka on aiheutettu tahallaan eräiden hauskojen heppulien kiduttaessa Serenhaa (ks. menneisyys). Alla kuvantapainen siitä, millaisia näkyvät kiemurakuviot ovat missäkin päin ruumista. Ohimennen katsottuina jäljet näyttävät enemmän merkeiltä, mistä Seren ei ole pahoillaan.

Serenha ei näytä kenties kaikkein hilpeimmältä vastaantulijalta, päinvastoin. Useimmat kavahtavat jo eriparisten silmien jotenkin psykoottista katsetta ja sekalainen olemus sitten viimeisteleekin loput. Halutessaan narttu osaa toki käyttäytyä hurmaavasti ja kauniisti ja kykenee hurmaamaan urospuoliset keskustelukumppaninsa yllättävän hyvin. Tietenkin asiaa auttaa, ettei koira ole lähelläkään rumaa, vaan päinvastoin. Valitettavasti Seren kuitenkin sortuu välillä niin syvään synkkyyteen, että ainoastaan ajatus sisaresta jossain pitää sen järjissään, eikä se ole näin mitään unelmaseuraa. Onneksi Yelenhan löytyminen sentään varmisti Serenhalle, ettei se ole hullu - vaikka ajatusyhteyden poikkipysyminen mutkistaa silti asioita.

Synkkyys ja toivottomuus ovat myös karsineet Serenin peleihin taipuvaista luonnetta suoraviivaisemmaksi: se saattaa silloin tällöin iskeä vastakkaisen sukupuolen edustajia, kunnes kyllästyy näihin ja useimmiten kirjaimellisesti syö uhrinsa, mutta ei enää varsinaisesti etsi sopivia uhreja. Oman sukupuolensa edustajia se pitää ainoastaan kilpailijoina ja yleensä suoraan heikkoina, ellei toisin todisteta - eikä harrasta sairasta kannibalismiaan näihin, vaan rajoittaa lajitoveriensa syönnin ainoastaan uroksiin. Ainoa tunnettu poikkeus oli lahkolaisnarttu Raven [minun] jota Seren söi sisarensa kanssa toistensa löytymisen 'kunniaksi'.

Naaras on aina ollut sisarensa suhteen se altavastaaja, kuten kävi yhteyden katketessakin. Alituinen tunne Yelenhasta tuolla jossakin piinaa sen mieltä jatkuvasti, ajaen koiran etsimään toivottomasti. Mitä tahansa Seren ikinä yrittääkin, ajatus sisaresta kaihertaa sen mieltä - muuttaen Käärmeensilmän luonnetta vähitellen yhä julmemmaksi, käytännöllisemmäksi, pakkomielteisemmäksi. Edes se, että se tietää Yelenhan olevan elossa ja todellinen, pelasta naaraan murenevaa mielenterveyttä, koska ajatusyhteys on yhä yksipuolinen.
Kaiken hyvän lisäksi Serenha ei osaa enää nauraa. Kyllähän koiraeläin voi hekotella julmasti ja mielipuolisestikin tappaessaan jotakuta tai keskustellessaan jonkun kanssa (kuten todennäköisesti tekeekin), mutta se ei yksinkertaisesti ole vuosiin ollut niin onnellinen tai iloinen, jotta olisi voinut huvittua kunnolla jostakin. Yelenhan äänetön olemassaolo sen mielessä tahraa jokaisen tunteen, tehden koko maailmasta kelmeän ja kylmän paikan asua.
Koiraneitonen ei usko enää onnellisiin loppuihin saati sellaiseen ylellisyyteen kuten toivo. Aiemmin se kykeni sentään näkemään edes jonkinlaista järkeä elämässä, jotakin jonka vuoksi elämistä kannatti jatkaa, jotakin tavoiteltavaa, joka toi jonkinlaista onnellisuutta. Toisin on näinä päivinä. Seren on tullut vakaasti siihen tulokseen, että elämä on vain tappamista ja kuolemista varten ja vaikuttaa siksi välillä paljon piittamattomammalta kuin todella on.

Muuten Serenhan kanssa on yllättävän helppo tulla toimeen, sillä se ei ole niin järjetön massamurhaaja kuin nuorempana, eikä ensimmäiseksi hyökkää tuntemattomien kimppuun tai laadi suunnitelmia näiden varalle. (20) Nyt kun koiralla ei ole enää ketään, joka ajattelisi sen puolesta (viittaus Yelenhaan ja aiemmin läheiseen ajatusyhteyteen), se joutuu käyttämään aivojaan paljon monipuolisemmin, vaikka onkin suurinpiirtein yhtä kieroutunut kuin ennenkin.

Perhe: Erittäin läheinen sisar Yelenha (Tucci).
Menneisyys:
Serenha syntyi sisarensa Yelenhan kanssa varsin onnettomissa merkeissä erään mielenvikaisen uroksen raiskattua sisarensa. Heti alussa oli selvää, että pennuissa oli jotakin varsin poikeuksellista, koska nämä käyttäytyivät kuin olisivat kahden mielen sijaan olleet yksi ja sama kahteen ruumiiseen jaettuna. Myös ikävät yksityiskohdat kummallakin oli silmiensä tienoilla: Yelenin toisen silmän päällä oli punainen rasti eikä toista edes ollut, Seren taasen omisti käärmeensilmän. Äitipoloinenpa inhosi kummallisia pentujaan ja itseäänkin aina vain enemmän, kunnes lopulta ei kestänyt häpeää ja inhoaan, vaan otti itsensä hengiltä. Äitinsä rakkautta ja huolenpitoa vaille jääneet muotopuolet ja inhotut sisaret sitten kasvoivat omillaan - mikä ei tainnut olla loppujen lopuksi kovin hyvä asia, koska molemmista kehittyi ajan kuluessa julmia ja kieroja. Lisäksi sisarten välinen telepaattinen yhteys oli niin vahva, että ne kykenivät vaihtamaan lähietäisyydellä ajatuksiaan keskenään ja kauempanankin aistimaan toisensa kuten myös mielialansa.
Elämä oli kummallekin pelkkää peliä, ja sen uhriksi joutuivat muutkin. Sisaruksille muodostui ei-niin-kiva tapa leikitellä uroksilla ja näiden sydämillä. Usein sisaret myös kirjaimellisesti söivät uhrinsa, aiheuttaen vielä lisää inhoa ja vihaa itseään kohtaan. Kannibalismi kuitenkin rajoittui aina vastakkaisen sukupuolen edustajiin. (10) Se ei kuitenkaan tarkoittanut, että naaraspuoliset olisivat olleet turvassa, ehei. Seren on aina ollut sisartaan julmempi ja taipuvampi väkivaltaisuuteen ja nauttii tappamisesta ja kiduttamisesta suoranaiseen sadismiin asti.

Sisarukset päättivät jostakin oudosta mielenliikkeestä lähteä merelle (asiaan todennäköisesti vaikutti vanhan asuinseudun asukkaiden vähintään karsas suhtautuminen) ja päätyivätkin eräälle saarelle - maapalan asukkaiden epäonneksi. Molemmat pitivät peliään ja leikkivät elämillä, kylväen sekasortoa ja tuhoa mihin ikinä menivätkään.
Lopulta saaren koiraeläimet saivat tarpeekseen ja saivat kaksikon ansaan ovelalla juonellaan. He raahasivat pakolla Serenin ja Yelenin erilleen, kummankin eri puolelle saarta. Suorastaan raivoissaan Seren tappeli vangitsijoitaan vastaan, mutta ylivoimalla nämä saivat sen nujerrettua. Koira menetti tajuntansa mukavasta, päähän kohdistuneesta iskusta, ja myöhemmin herätessään tunsi yhteyden sisareensa ikään kuin löystyneen. Vaikka naaras kuinka huusi Yelenhaa mielessään, tunsi tämän ja tiesi missä toinen oli, kukaan ei vastannut yhteyden toisessa päässä mitenkään, aivan kuin mielten välissä olisi ollut peili, jonka läpi Seren näki, mutta Yelen ei.
Serenha ei tiennyt, mitä siskolle oli tapahtunut, mutta tunsi tämän loittonevan. Turhaan se koetti päästä saaren toiselle puolelle, sillä vihamieliset asukkaat eivät aikoneet laskea narttua enää saarelleen, vaan koettivat pakottaa tämänkin mereen. Sekopäisenä, ainoastaan Yelenhaa ajatellen Seren ei suostunut lähtemään, vaan koetti viimeisillä voimillaan tappaa ahdistajansa. Eihän tuo ottanut onnistuakseen, joten koiran kamppailtua vielä hetken, nämä kirjaimellisesti heittivät sen mereen.
Narttu koetti etsiä sisartaan, mutta Yelenha oli jo liian kaukana. Serenha ei kyennyt sanomaan missä tämä oli tai mitä tämä ajatteli, mutta tiesi sisarensa olevan elossa, tai ainakin kieltäyty myöntämästä tämän läsnäolon tunteen voivan olla pelkkä haamuaavistus. Meri kuljetti tummaturkin kauas mantereelle, jonne tämä sitten rantautui. Sisaren jättämä aukko mielessään koira vannoi löytävänsä tämän vielä joskus. Vaelleltuaan mantereella tovin jos toisenkin yrittäen pelata peliään yksin, Serenha tajusi, ettei se osannut nauttia ja elää kuten ennen ilman sisartaan. Valaiseva oivallus sai koiran mielen järkkymään... lievästi. Riehuttuaan tovin raivosta sekaisin ja kaikkien tielleen osuvien kimppuun hyökäten, Seren sattui törmäämään ilmeisesti erään alkukantaisen kultin jäseniin. Parin sattuman jälkeen se tuli surmanneeksi kyseisen kultin johtajan saaden jäsenet vangitsemaan itsensä, koska nämä uskoivat Serenin olevan omituisen kulttinsa uudelleensyntynyt jumalatar - ja kiduttivat tätä pitkän, pitkän aikaa osoittaakseen kunnioitusta julmalle jumalattarelleen. Edelleen sisarensa kadotuksesta tolaltaan olevan Serenin mieli tuntui sysäytyvän vielä aavistuksen julmempaan ja synkempään suuntaan, jos mahdollista, ja se lakkasi ajattelemasta itseään ja elämäänsä sen enempää.
Eräänä uutena, toivottomana ja yksinäisenä päivänä naaras sitten aisti ylättäen Yelenhan liikkuvan. Unohtunut toivo sisaren kohtaamisesta heräsi jälleen, tuoden erilleen joutumisen tuskan luoman raivonkin takaisin. Kirjaimellisesti teurastaen kaikki tielleen osuneet kultin jäsenet Serenha lähti taakseen katsomatta, suunnaten kulkunsa niin nopeasti kuin pystyi kohti paikkaa, johon aisti sisarensa kulkevan. Meren osuessa tielle koira ei sitten jäänyt miettimään tuokioksikaan, vaan lähti uimaan hirvittävän päättäväisyyden valtaamana meren yli. Uituaan sitten itsensä lähes puolikuolleeksi naaras löysikin tiensä uudelle saarelle ja tiesi olevansa lähempänä sisartaan kuin pitkiin aikoihin.
Mutkien kautta serenha lopulta löysikin sisarensa Andriaanasta, mutta kummankin pettymykseksi ajatusyhteys ei palautunut ennalleen.

Pelaaja: Sykomori
Pelipaikka: Andriaana