Ulkopuolisen silmin Rubus Jr. ja Uljas II vaikuttavat yleensä ensisilmäyksellä lähinnä riitaisilta ja suorastaan ympäristölleenkin vaarallisilta. Kumpikin on luonteeltaan hyvin dominoiva ja haluton alistumaan kenenkään tahtoon tai välttämättä edes kuuntelemaan jonkun viisaampia neuvoja, joten sosiaalinen kanssakäyminen niiden kanssa on yleensä lähinnä äärimmäisen hermoja raastavaa. Kumpikaan ei juuri välitä siitä, kenen kimppuun käy, tai muutenkaan huomioi ja kohtele ympäristöään mitenkään erityisen arvostavasti. Suurimpia ongelmia aiheuttaa kuitenkin lähinnä veljesten jatkuva keskinäinen nahistelu: urokset eivät liiku ja oleskele yhdessä ilmaistakseen suurta kiintymystään toisiaan kohtaan, vaan ne pitävät toisiaan enemmän kilpakumppaneina ja koettavat jatkuvasti todistaa olevansa parempia, nopeampia, voimakkaampia, viisaampia, tyhmempiä, ovelampia, pystyvänsä tappamaan suuremman määrän lahkolaisia...

Oikeastaan voisi sanoa, ettei niiden seura tee kummallekaan erityisen hyvää, sillä jatkuva todistelu tekee niiden käytöksestä arvaamatonta ja vähintäänkin yllytyshullua. Toisaalta niiden kanssa voi tulla helpommin toimeen, jos osaa vedota oikealla tavalla keskinäiseen kilpailuun ja usuttaa ne haastamaan toisensa johonkin vähemmän tuhoisaan ja rauhallisen kanssaolemisen kannalta kiintoisampaan. Siinä onnistuakseen täytyy tosin osoittaa hienoista oveluutta, koska kumpikaan ruskeaturkeista ei pidä neuvojen tai välttämättä edes muiden mielipiteiden kuuntelemisesta.
Mitään erityisen hyvää keskusteluseuraa ei kaksikosta kuitenkaan saa erityisen hyvälläkään tuurilla. Kummallakaan ei riitä kärsivällisyys yleensä mihinkään pidempiin tarinatuokioihin jostakin "yhdentekevästä" eli toisin sanoen suunnilleen kaikesta muusta paitsi tietojen tivaamisesta lahkolaisista, ja viimeistään niiden riitely aiheesta kuin aiheesta tekee tilanteesta astetta vaikeamman eikä mitään nautinnollista kevyttä rupattelutuokiota. Keskinäinen murjottaminenkin on lähinnä huono asia, koska silloin kolmas osapuoli tulee helposti vedetyksi mukaan naljailusta alkavaan riitaan.
Veljesten uhriksi joutuneen parhain mahdollisuus ehjänä selviämiseen on taas saada ne tappelemaan keskenään riittävän intohimoisesti ja liueta sillä aikaa itse paikalta vähin äänin. Molemmat ovat kuitenkin paitsi massavan kokoisia, myös tottuneita taistelemaan ja vailla mitään pelkoa loukkaantumisesta tai kuolemisesta. Vihollisiaan kohtaan ne eivät osoita mitään sääliä, ja vaikka niiden ehdoton ykköskohde ovat kaikki lahkolaiset, eivät ne välttämättä vaivaudu valikoimaan sen tarkemmin kohteitaan, jos sattuvat pitämään jotakuta epäilyttävän näköisenä tai vaikka vain ärsyttävänä tyyppinä. Keskenään tapellessaankaan ne eivät "leiki" vaan ovat tosissaan toistensa kurkuissa: kumpikin on jääräpäisyydessään valmis jatkamaan kuolemaansa asti, mikä johtaa lähes poikkeuksetta siihen, että kaikki niiden keskinäiset nahinat päättyvät ratkaisemattomina sanattomaan sopimukseen siitä, että ne ovat tasaväkisiä. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö sama alkaisi uudestaan alusta heti seuraavan kilpailuaiheen pälkähtäessä jommankumman päähän.

Keskinäisestä kilpailusuhteestaan ja alituisesti edes sanallisessa muodossa jatkuvasta nahistelusta huolimatta urosten yhteistyö on varsin saumatonta silloin harvoin, kun ne ovat yksimielisiä jostakin. Yleisesti ottaen se on myös äärettömän huono merkki kaikkien muiden kannalta, koska se tarkoittaa lähinnä sitä, että ne ovat aikeissa tehdä jotain vakavampaa.

Suku on kummallekin hyvin tärkeä, vaikkeivat urokset välttämättä sitä ole ensimmäisenä myöntämässä säilyttääkseen käsityksensä itsenäisestä riippumattomuudestaan. Ne kuitenkin tuntevat suurta ylpeyttä sukujuuristaan ja ovat valmiita puolustamaan näkemyksiään kirjaimellisesti kynsin ja hampain. Pettureita asialle, toisin sanoin lahkolaisten kanssa toimeentulevia sukulaisia ne eivät hyväksy millään tavalla, eivätkä pidä näitä "oikeutettuina" kuulumaan sukuunsa. (20) Lauma on niille täysin toissijainen: kumpikaan ei erityisemmin tunne tarvetta totella tai edes kuulua mihinkään, vaan carmislaisuus on niille enemmänkin opittu tapa, jota ne eivät juuri ajattele tai josta ne eivät liiemmin välitä. Kumpikin ilmoittaa ennemmin olevansa Puolikuun sukua ja lauman saattaa saada selville ehkä suoralla kysymyksellä.
Vaikka molemmat pitävät sukulaisiaan selvästi korkeammassa arvossa kuin ketään muuta, ne eivät suhtaudu kaikkiin lähtöarvoisen kunnioittavasti, vaan lähinnä rikostoverimeiningillä. Veljesten kunnioitus täytyy ansaita: ainoastaan jo kuolleita sukulaisiaan ne pitävät äitinsä kertomusten perusteella jonkinlaisina loistavina esimerkkeinä todellisesta asialle omistautumisesta - johon nekin tahtovat elämässään päästä. Näiden (puolueellisten) kertomusten lisäksi ne ovat omaksuneet lahkolaisvastaisen käsityksen äidiltään, ja jokainen niiden tapaama lahkolainen vain vahvistaa tätä opittua asennetta, vaikka nämä tekisivät mitä. Ruskeaturkit eivät edes ajattele olevansa mitään kiiltäväkilpisiä ritareita, vaan ne uskovat vakaasti toimivansa siten kuin on lopulta parasta, tai jos ei niin ainakin kiintoisaa. Ne eivät pidä tappamista varsinaisesti oikeana tai vääränä tekona, vaan pikemminkin välttämättömänä osana elämää ja maailmaa, jonkinlaisella "tapa tai tule tapetuksi" -asenteella.

Isoisänsä mukaan nimetty Rubus on veljeksistä se aavistuksen harkitummalta vaikuttava. Se suhtautuu usein avoimen varauksella kaikkiin vastaantulijoihin ja on suorastaan epäilevä jopa ei-lahkolaisuuttaan kiivaasti vannottavia kohtaan. Se ei pidä maailman muita asukkeja erityisen luotettavina, ja hyväksyy vain sukulaisensa ilman sen suurempia pohtimisia. Uros ei tunne mitään tarvetta selitellä tekemisiään tai ajatuksiaan, ja vaikka siitä on helpompi kiskoa enemmän monisanaisia vastauksia kuin Uljaasta, se on taitavampi myös välttelemään minkään oleellisen kertomista.
Näennäisestä rauhallisuudesta ja veljeensä verraten hillitymmältä vaikuttavasta käytöksestä huolimatta sillä on kuitenkin hyvin lyhyt pinna, ja suuttuessaan se on paljon kärkkäämpi käymään kaikkien kimppuun vihamielisesti. Päästessään kiehumispisteeseensä asti se ei näytä välittävän mistään muusta kuin tappamisesta eikä tunnu ajattelevan järjellisesti mitään muuta kuin nopeampaa keinoa tehdä selvää vihollisista. Se on rauhallisena teräväkielisempi ja maltillisempi kuin veljensä, mutta naksahtaessaan siitä ei saa irti mitään muuta kuin murinaa.

Uljas on puolestaan aktiivinen ja vaikuttaa yleensä hyvin levottomalta jopa siihen pisteeseen, ettei se välttämättä tunnu osaavan seisoa tai istua paikoillaan hetkeä pidempään, ennen kuin liikahtelee jo levottomasti edestakaisin. Sitä ei vaikuta kiinnostavan tippaakaan juuri mikään, ja lähinnä se tuntuu alituiseen suorastaan kerjäävän verta nenästään ärsyttämällä veljeään ja kaikkia mahdollisia vastaantulijoita, vaikka se ei selvästi harkitsekaan sanomisiaan yhtä tarkkaan. Se on muutenkin riidanhakuisempi ja käymässä ensin kaikkien kimppuun, saaden yleensä veljensä suuttumaan vaikka vain sillä.
Kutsumanimestään huolimatta se myös inhoaa yli kaiken sitä, jos joku olettaa sen olevan mitenkään "toisarvoinen" Rubukseen nähden, eikä koskaan suostu minkäänlaisiin kompromisseihin missään ja on herkemmin haastamassa veljensä erinäiseen nahinointiin. Taistellessaan se on kuitenkin kylmempi ja laskelmoivampi, vaikuttaen helposti enemmänkin puhtaan julmalta kuin veljensä tapaan raivokkaan vihaiselta. Se on myös valmis lopettamaan ja herkemmin, ja vaikuttaa selvästi valmiimmalta kuuntelemaan järkipuhetta kuin raivostunut veljensä, vaikka mitenkään rauhallista siitä ei saa millään. (40)

Perhe: Isä Aamuthetken Uljas Omeletti (Tucci), emä Vendetta, sisarukset Gioconda (Tahmis), Veronica II (Ziharn) ja Que Jr. (Tucci), isoveljet Luciano & Lovrenc (Tucci). Paljon muuta sukua.
Menneisyys:
Syntyneet ja kasvaneet Andriaanassa jee.

Kaksosilla on tapana liikkua yhdessä muille yleensä mysteeriksi jäävistä syistä.

Pelaaja: Sykomori
Pelipaikka: Andriaana